Lisääntynyt
talineritys -
Papulat ja Pustulat
Hyvin yleinen
ihosairaus Akne (lat. Acne vulgaris) , aiheutuu
talirauhasen tuottaman talin liikaerityksestä tai ihon päällimäisen kerroksen
sarveiskerroksen paksuuntumisesta.
Kun tali ei pääse vapaasti
erittymään pois talirauhasesta, talirauhanen tulehtuu. Tämän seurauksen syntyy
iholle epäpuhtauksia.
Ihohuokoset ovat
suurimmillaan kasvoissa, yläselässä, rinnassa sekä hiuspohjassa ja täten niissä
talineritys on huomattavasti suurempi kuin muualla vartalossa.
Pääsyy
talineritykseen löytyy jo perimästä, aktiivisimmillaan talineritys on
murrosiässä. Pelkkä nuoruus ei rajaa eritystä kuitenkaa vaan syynä voi olla
myös aikuisiässä mm. ravinto, hormonit sekä muut elämäntavat.
Tulehtuneet aknen
syntyyn liittyvät talirauhaset eli papulat ja pustulat (sebaceous follicle. Papulat
ilmenevät kohoumina, usein ne ovat
kipeitä, turvonneita ja punoittavia. Ne voivat syntyä komedon alueelle
talivuodon tai sarveistumisen takia. Tulehdusreaktio käynnistyy ihossa joka tuntuu kipuna ja kuumotuksena,
alue on myös turvonnut ja punoittava. Kun tulehdus etenee papula muuttuu
pusteliksi. Pusteleissa kohouman keskellä on märkää ja tulehdus on levinnyt
ympäröivään kudokseen.
ihomuutosta
voidaan hoitaa säännöllisillä kasvohoidoilla sekä tuotteilla. Kuten purifying-
sarja ja muut puhdistavat tuotteet. Myös tuotteet jotka ovat suunnattu
rasvaiselle iholle ehkäisevät epäpuhtauksien syntyä ja tasoittavat ihon omaa
ph:ta sekä hillitsee tulehduksia. Lääkäri voi määrätä esim. aknen hoitoon e-pillerit
jotka tasoittavat naisten hormonitoimintaa ja täten rauhoitaa talineritystä.
Minna Koikkalainen
(wikipedia.fi , ihonhoito kauneudenhoitoalalla WSOY pro)
Homma tuli seleväksi. :)
VastaaPoistamakiampi homma!
VastaaPoistaHienoa työtä Minna! :)
VastaaPoistaSelkis :)
VastaaPoistaluettu :)
VastaaPoistayök.. minulla ei moisia ole
VastaaPoistaTehtävä on selkeä, tietolähteet löytyy, ja ihomuutos on ennestään tuttu omasta pärstästä
VastaaPoistaSelkeä ja ihomuutos on tuttu ennestään.
VastaaPoistahienoa mustikka :)
VastaaPoistaHyvä minna! Näppärä
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu!
VastaaPoistahyvä mansikka !
VastaaPoistaluettu :)
VastaaPoistaOn oikeen hyvin kirjotettu :)
VastaaPoistaHyvä ja selkee, on ennestään tuttu:)
VastaaPoistahyvä ja selkeä! :)
VastaaPoista